
Millaiset ovat hyvät kotisivut? | Ohjeita kotisivujen ostajalle
Mikäli olet hankkimassa uusia kotisivuja tai päivittämässä vanhoja niin voit valmistautua hankintaan lukemalla näitä ohjeita kotisivujen ostajalle.
Lukemalla tämän artikkelin opit millaiset ovat hyvät kotisivut. Kotisivujen ostajan ohjeet auttavat sinua oppimaan asioita, joihin kannattaa kiinnittää huomiota hankkiessasi kotisivut yritykselle.
Kirjoitus sisältää yhteistyökumppanin markkinointilinkin, joka on merkitty *-merkillä.
1. Hyvät kotisivut ovat löydettävissä
Kotisivut täytyy ensin löytyä päästäkseen jakamaan omaa sanomaa potentiaalisille asiakkaille. Verkkosivustolle asetettuun tavoitteeseen on vaikea päästä mikäli sivustoa ei ensin löydetä. Tavoitteita ovat esimerkiksi liidien kerääminen ja uusasiakashankinta.
Tavoitteiden määrittämistä ja sisällön muokkaamista helpottaa, kun tiedät kenet ja miksi haluat tavoittaa ja mistä he ovat.
Suomalaisista 98% käyttää hakukoneita etsiessään tuotteita tai palveluita verkosta. Googlen osuus hakukoneiden käytöstä on yli 90%. Googlen hakutuloksista 60-70% klikkauksista saavat kolme ensimmäistä tulosta. Ensimmäisen sivun hakutulokset keräävät 90% klikkauksista ja loput 10% jää seuraaville sivuille (läh. Fonecta). Kannattaa siis panostaa vähintään Google-näkyvyyteen!
Mieti kuka ja miksi haluaisi löytää kotisivusi!
1.1 Mitä tarkoittaa hakukoneoptimointi ja orgaaninen liikenne?
Hakukoneoptimointi (SEO = Search Engine Optimization) tarkoittaa niitä toimenpiteitä, joilla kotisivut sijoittuvat mahdollisimman korkealle hakutuloksissa.
Kotisivujen rakentamisen yhteydessä hakukoneoptimoinnilla tarkoitetaan orgaanisen liikenteen kasvattamista sivuston sisäisesti (on-page SEO) toteutettavilla teknisillä sekä sisällöllisillä toimenpiteillä.
Orgaaninen liikenne tarkoittaa haun tekijöiden saapumista hakutulosten kautta kotisivullesi ilman maksettua mainontaa. Kotisivusi on löydetty ”luonnollisesti” eli orgaanisesti.
Orgaaninen liikenne on kotisivujen tekemää uusasiakashankintaa ilman lisäponnisteluja.
Olet törmännyt varmasti myös sanoihin ”keyword” ja ”avainsana”. Niillä tarkoitetaan sanoja tai lausekkeita, joita kohdeyleisön tiedetään käyttävät hakiessaan tarjoomaasi vastaavia palveluita tai tuotteita. Ne auttavat kotisivujesi orgaanista löytymistä.
Mieti millä sanoilla tai lausekkeilla sinä hakisit yrityksesi tarjoomaa verkosta!
Testaa millaisia sivustoja näillä hakusanoilla löydät esim. Googlesta. Mikäli löydät kilpailijoitasi niin kirjaa näitä sanoja muistiin. Kotisivujen tekijä voi analysoida myös näitä avainsanoja ja lausekkeita omassa avainsanatutkimuksessaan kotisivujen sisältöä tehdessään.
Sisäisen hakukoneoptimoinnin lisäksi Internetistä löytymiseen vaikuttavat monet muutkin tekijät, jotka selviävät lukiessasi tätä artikkelia.
1.2 Mitä tarkastella löydettävyyden näkökulmasta?
Siihen millaiset ovat hyvät kotisivut kokonaisuutena ei ole vain yhtä ja kaikkiin tapauksiin sopivaa ratkaisua. Suunnitellessasi hankintaa voit selailla kilpailijoidesi sivustoja ja vertailla niitä, mikä niissä on hyvää ja mikä ei toimi. Voit katsoa myös kotisivujen tekijöiden omia sekä heidän rakentamiaan muita sivustoja.
Voit kokea sivustojen latautumisnopeuksia, käyttäjäkokemusta ja skaalautumista erikokoisiin näyttöihin (esim. kännykkä, tabletti ja PC). Nämä kaikki vaikuttavat hakutuloksissa sijoittumiseen sekä myös potentiaalisen asiakkaasi ensikokemukseen yrityksestäsi!
Tutki löydätkö tarkastelemistasi kotisivuista tässä artikkelissa huomioitaviksi mainittuja seikkoja. Monet niistä vaikuttavat hakutuloksiin. Käytä vaikka sisällysluetteloa ja lopussa olevaa yhteenvetoa muistilistana.
Voit silmäillä ulkonäköä ja lukea sisältöjä kokien kuinka teksti kuljettaa lukijaa. Sisältö vaikuttaa kotisivuilla käytettyyn aikaan sekä siellä etenemiseen, joilla puolestaan on vaikutusta hakutuloksissa sijoittumiseen.
Tutki onko kirjoitustyyli ja muut sisällölliset muotoilut sinulle ja yrityksellesi sopivia. Huomaa, että kaikki sisältö ei ole kotisivujen tekijän tekemää. Osa kotisivujen tilaajista haluaa kirjoittaa itse tekstit ja toimittaa myös kuvat.
Vertaile kotisivujen käyttäjäkokemuksia ja sisältöjä!
Toiminnan valmiilla kotisivuilla näkee WordPress analytiikkalisän tai Google Analyticsin kautta. Vain analytiikan avulla voi tietää mitä sivuilla todellisuudessa tapahtuu.
Kotisivujen tekijä voi käynnistää analytiikan sivujen tekovaiheessa tai sitten myöhemmin. Voit tehdä sen myös itse mikäli kotisivut ovat niin rakennettu ja olet saanut niiden muokkaamisen oikeudet käyttöösi.
Analytiikka auttaa tulevaisuudessa ulkoisen hakukoneoptimoinnin tekemistä. Analytiikka kannattaa ottaa käyttöön mikäli haluat seurata, kehittää ja optimoida verkkosivustosi liikennettä tulevaisuudessa.
Analytiikka auttaa sinua tulevaisuudessa, kannattaa aloittaa varhaisessa vaiheessa!
1.3 Mitä muita mahdollisuuksia on löydettävyyden lisäämiseksi?
Hyvät kotisivut on rakennettu niin, että niillä on mahdollisuus sijoittua mahdollisimman korkealle hakukoneiden hauissa. Paras tilannehan on päätyä sivulle yksi (sijat 1-10), jossa 90% klikkauksista tehdään.
Tämä ei kuitenkaan tapahdu yhdessä yössä ja siihen vaikuttaa moni muukin asia kuin edellämainitut sekä muutkin sivuston sisäiset optimoinnit, joita tehdään kotisivujen rakentamisen yhteydessä.
Monesti uudet kotisivut tarvitaan uudelle yritykselle ja silloin nopea löydettävyyden lisääminen on tärkeää kaupankäynnin alkamiselle.
GOOGLE ADS -HAKUSANAMAINONTA
Nopeaa löydettävyyden lisäämistä voi hakea esimerkiksi maksullisella Google Ads hakusanamainonnalla. Tiedon etsijän tehdessä Googlessa haun jollakin hakutermillä aktivoituvat kyseisellä hakusanalla tai -sanoilla mainostavien mainostajien linkit teksteineen hakutuloksiin. Tunnistat ne esim. ilmoituksesta ”mainos” tai ”Sponsored” jne. ja ne sijoittuvat hakutulosten alkuun tai sivun oikeaan ylälaitaan.

Google Ads -mainoksia näytetään Googlen hauissa, Mapsissa sekä Googlen kumppaneiden sivustoilla. Mainosta klikkaamalla asiakkaat ohjautuvat kotisivustollesi tai kampanjaa varten tehdylle laskeutumissivulle.
Voit asettaa Google Ads:iin kuukausittaisen budjetin, joka toimii veloitusten ylärajana, ja käynnistää mainonnan milloin vain tarvitessasi tehostaa löydettävyyttä. Esimerkiksi tarjouskantasi alkaessa pienentyä tai keräät kauppaa toimintasi sesongille. Voit lopettaa mainonnan koska vain ja aloittaa taas tarvittaessa. Maksat vain mainoksesi klikkauksista.
NeFi tarjoaa sinulle apua Google Ads hakusanamainonnan aloittamiseen!

ULKOINEN HAKUKONEOPTIMOINTI JA YRITYSBLOGI
Hakutuloksissa sijoittumista voidaan kasvattaa myös ulkoisella hakukoneoptimoinnilla (off-page SEO), jota on muun muassa laadukkaiden linkkien hankkiminen sivustollesi muilta arvostetuilta sivustoilta. Näitä linkkejä kutsutaan paluulinkeiksi.
Paluulinkeillä nostetaan oman sivuston arvostusta Googlessa sillä se haluaa näyttää hyödyllistä ja lisäarvoa tuottavaa sisältöä. Paluulinkit toimivat muiden suositteluina sivustosi sisällölle.
Miten saada näitä löydettävyyden kannalta hyvinkin tärkeitä paluulinkkejä?
Yksi erinomainen keino on kotisivujen yhteydessä oleva yritysblogi. Tuottamalla kohderyhmille hyödyllistä ja lisäarvollista tietoa saat muut suosittelemaan yritysblogiasi. Lue lisää Mitä hyötyä yritysblogista on? | 6 räjäyttävää etua ja opi yritysblogin tärkeys hakukoneoptimointiin sekä asiakkaiden sitouttamiseen.

SISÄLTÖMARKKINOINTI
Etsimme jatkuvasti keinoja tarjota asiakkaillemme lisää löydettävyyttä ja yhdeksi vaihtoehtoehdoksi olemme löytäneet Bused.fi sisältömarkkinointipalvelun. Palvelu tuottaa yritysblogin kaltaisia hyötyjä, mutta se on blogia vähätöisempi vaihtoehto, varsinkin mikäli aikomus on kirjoittaa blogia itse. Busedin kanssa tehdään sopimus ja he hoitavat asian puolestasi.

*Tästä linkistä pääset tutustumaan BUSED sisältömarkkinoinnin eri vaihtoehtoihin.
NeFi on liitetty Bused.fi palveluun ja samalla olemme sopineet sinulle kustannushyödyistä. Tarjouskoodilla NEFI saat 2 ilmaista palvelukuukautta tehdessäsi 6 kuukauden sopimuksen ja 4 ilmaista kuukautta 12 kuukauden sopimuksessa. Anna tarjouskoodi NEFI tarjousta pyytäessäsi ja tilausta tehdessäsi niin saat ilmaiset kuukaudet käyttöösi.
Mieti erilaisia vaihtoehtoja kotisivujen löydettävyyden lisäämiseksi!
2. Kävijä saa luotettavan ensivaikutelman ja hyvän käyttökokemuksen
Ensivaikutelma syntyy välittömästi ja sen sanotaan olevan vaikeasti muutettavissa.
Kotisivut voivat olla sotkuisen ja epämääräisen näköiset mikäli ne eivät skaalaudu näyttöpäätteen koon mukaan tai sivuston design ei ole selkeä. Epämääräisen näköiset kotisivut eivät anna yrityksestä hyvää ensivaikutelmaa, eivät ainakaan vahvista sitä.
Googlekaan ei arvosta skaalautumattomia kotisivuja eikä siten näytä niitä hakutulosten kärkisijoilla.
Toisinaan nettisivut saattavat latautua hitaasti. Hidas latausnopeus ei lisää luottamusta yritykseesi ja Googlekin välttää tällaisten nettisivujen suosittelua.
Millaiset ovat hyvät kotisivut, jotka tarjoavat hyvän ensivaikutelman ja käyttökokemuksen?
Nykyaikainen hakukoneiden arvostama verkkosivusto on nopeatoiminen. Siihen vaikuttaa moni tekninen asia, kuten mille alustalle kotisivut on rakennettu ja millä palvelimella eli webhotellissa sivut sijaitsevat. Kuvien ja muun materiaalin optimointi vaikuttaa nopeuteen ja niin edelleen.
Selkeä design ja viesti mitä sivuilta löytyy antaa hyvän ensivaikutelman ja houkuttaa jatkamaan sivustolla.
Hyvät ja nykyaikaiset kotisivut näyttävät hyvälle niin älypuhelimen näytöllä kuin pöytäkoneissakin, joissa on erikokoiset näytöt.
Ihmiset liikkuvat ja mobiili tiedonhankinnan osuus kasvaa yhä, joten skaalautuvuus sekä latausnopeus ovat tärkeitä.
Sivuston tekninen toimivuus varmistaa käyttökokemuksen
Huolehdi, että verkkosivusi rakennetaan varmatoimiselle ja päivittyvälle alustalle, esimerkiksi WordPress -verkkosivualustalle. Näin varmistetaan hyvä ensivaikutelma sekä käyttökokemus myös tulevaisuudessa.
Pyydä tarjouksemme WordPress -kotisivuista!
WordPress on maailman ylivoimaisesti johtavin sisällönhallintajärjestelmä (läh. WordPress.com). WordPress on varmatoiminen, nopea ja päivittyvä, jota hakukoneet arvostavat.
WordPress -sivujen toiminnan varmuus pohjautuu osaltaan laajasti testattuihin ja käytössä oleviin komponentteihin. Tämä tarjoaa etua kotisivujen rakentamisen nopeutumisena vaikuttaen edullisesti ei pelkästään niiden hintaan, mutta myös toimivuuteen.
Voimme ajatella esimerkkinä vaikka auton valmistusta. Kuinka paljon enemmän aikaa ja suunnittelukustannuksia kuluisi mikäli auton alusta tai ohjaustietokone suunniteltaisiin ja tehtäisiin jokaiselle autonostajalle erikseen? Uskon, ettei monellakaan meistä olisi autoon varaa tälläisella toimintamallilla.
Hanki nopea ja varmatoiminen webhotelli sekä testattu kotisivujen alusta!
3. Sivujen sisältö saa asiakkaan kiinnostumaan ja jatkamaan sivuilla
Sisältö vaikuttaa kotisivuihin merkittävästi sivuston rakenteellisten ratkaisujen lisäksi. Kotisivuille saapuvat etsivät ensisijaisesti vastauksia kysymyksiinsä, apua haasteisiinsa, tuotteita ja palveluita.
Sisältö on tekstiä, kuvia ja videoita sekä muuta havainnollistavaa aineistoa. Niiden keinoin kotisivulle saapuvalle kerrotaan mitä hyötyä vierailija yritykseltä saa.
Sanotaan, että ensimmäisen 10 sekunnin aikana henkilö tekee päätöksen jatkaako vai ei. On siis huolehdittava, että vierailija pystyy ymmärtämään nopeasti miten yritys voi häntä auttaa.
Kotisivuilla jatkaminen on tehtävä houkuttelevaksi vierailijan ymmärrettyä tulleensa verkkosivuille, josta hän löytää etsimäänsä.
Mikä sitten houkuttaa jatkamaan?
Selkeys, tyylikkyys ja ymmärrettävä teksti luovat kuvaa yrityksen toiminnasta ja luotettavuudesta. Kuvat ja visuaalinen ilme ovat omiaan luomaan pikaisen laatumielikuvan kotisivuille saavuttaessa. Luotettavuuden ja laadun tunne edesauttaa kotisivuille jäämistä ja siellä jatkamista sekä luonnollisesti oikean hetken tullessa ostamisessa.
Looginen navigointi ja informatiivinen sisältö ohjaavat tulevaa asiakasta jatkamaan sivustolla ja mahdollistamaan yrityksen tavoitteeseen pääsemisen. Tavoite voi olla vaikka yhteydenotto, ostotapahtuma tai muu vastaava tavoiteltava toiminto. Muista kehotukset toimintaan!
Huomioi asiakasnäkökulma
On hyvä tuntea yrityksen kohderyhmät, jotta tarjoomasta osataan kertoa oikealla tyylillä ja tarjota heille tai jopa heidän asiakkailleen lisäarvoa. Informatiivinen ja hyödyllinen sisältö houkuttavat jatkamaan kotisivuilla.
Oletko ajatellut haasteita asiakkaasi asiakkaan näkökulmasta?
Anna asiakkaillesi argumentteja annettavaksi hänen asiakkailleen!
Tämä näkökulma auttaa asiakastasi kotisivusi sisällön parissa.
Auta asiakkaita heidän haasteissaan ja anna argumentteja jaettavaksi asiakkailleen perustamalla yritysblogi kotisivujesi yhteyteen. Saat asiakkaat kiinnostumaan, viihtymään sisältösi äärellä sekä sitoutumaan yritykseesi. Lue tästä millainen on hyvä yritysblogi ja opi mitä hyvä yritysblogi vaatii ja mitä se tuottaa.
Hyvät kotisivut ovat selkeät, tyylikkäät ja tavoitteeseen ohjaavat!
4. Myyvät, verkkosivuilla on tavoitteeseen ohjaava sisältö ja rakenne
Hyvillä kotisivuilla on aina tavoite eli mikä on niiden tarkoitus. Tavoite voi olla yhteydenotto, lisääntynyt kauppa tai oppaan lataaminen sekä muu haluttu toiminto.
Kotisivujen tavoite on helpompi asettaa, kun olet miettinyt ja määritellyt kohderyhmäsi. Ketä puhuttelet ja miten.
Edellisessä kohdassa kerroinkin jo hyvän sisällön vaikutuksesta tavoitteen toteutumiseen. Ilman houkuttavaa, ohjaavaa ja selkeää sisältöä tuleva asiakkaasi saattaa poistua nettisivuilta liian aikaisin tai joutua harhaan täyttämättä sivuille annettua tavoitetta.
Tekstin ei tarvitse olla copywritingiä eli nopeaan ostoon tähtävää tekstiä, mutta siinä tulee olla sopivasti myynnillisyyttä mukana. Vaikuttaminen toiseen ihmiseen on aina eräänlaista myyntiä. Haluat myydä ajatuksesi, tuotteesi tai palvelusi. Ilman myyntiä ei ole toimintaa!
Sisältöä ovat myös kuvat, videot ja taulukot sekä kuvaajat jne. Niillä voidaan luoda mielikuvia, tukea tekstiä ja ohjata asiakasta oikeaan suuntaan sekä antaa tietoa havainnollisessa muodossa. Asiakkaan ohjauksen rakenteelliset keinot voivat olla esimerkiksi hakutoiminnot, linkitykset, sisällön järjestäminen, otsikointi ja toimintapainikkeiden sijoittelu. Rakenne tulee olla selkeä, jotta kävijät ohjautuvat tavoitteisiin.
Kehote toimintaan vai poistumaan
Verkkosivujen yhteydessä puhutaan myös toimintakehotteesta (call to action). Toimintakehotteita voivat olla esimerkiksi ”Pyydä tarjous” ja ”Ota yhteyttä” -painikkeet tai hyödyllisen tietopaketin tai oppaan lataaminen.
Ole kuitenkin tarkkana millaisia toimintakehotteita tai muita vastaavia toimintoja hyväksyt kotisivuillesi rakennettavan ja kuinka paljon. Muista kohderyhmäsi ja miten heille on paras viestiä.
Minut on helppo karkoittaa verkkosivuilta ponnahdusikkunoilla, jotka avautuvat lähes heti sivut avattuani. Ilmoituksilla, joissa kysytään jos jotakin mielipidettä tai seuraamaan blogia ennen kuin olen edes ensimmäistä kappaletta lukenut, vilkkuvista mainoksista puhumattakaan.
Monet ja liian aikaisin esiin ponnahtavat ilmoitukset antavat sivuista ”helppoheikki” -vaikutelman sekä tunteen jonkun yrittäen ”koukuttaa” minua.
Myy sisällölläsi, mutta vältä turhia tyrkytteitä. Palvele kohderyhmääsi!
5. Informatiiviset, selkeät ja päivittyvät
Potentiaaliset asiakkaat saadaan jäämään ja tulemaan uudelleen verkkosivustolle tarjoamalla heitä hyödyttävää tietoa.
Hyvät kotisivut elävät nykypäivässä ja esittelevät selkeästi osaamisen sekä tarjooman hyödyt.
Yrityshistoriakin voi olla informatiivistä ja tukea asiakkaiden saamaa nykyistä hyötyä. Elämme kuitenkin tätä hetkeä ja katsomme tulevaan. Asiakkaat haluavat tietää mitä he saavat yritykseltä nyt ja tulevaisuudessa eikä 30 vuotta sitten. Älä teetä kotisivuistasi historian kirjaa!
Hankittavien nettisivujen tulee olla selkeät. Selkeys auttaa asiakkaan ohjautumisessa tavoitteeseen. Selkeät kotisivut ovat myös tyylikkäät eivätkä ”turkkilainen basaari” kaikkea mahdollista, jossa tärkeät asiat hukkuvat yksityiskohtien paljouteen.
Päivittyvät kotisivut tarkoittavat sisällöllisesti, mutta myös teknisesti päivittyviä sivuja. Sivujen on oltava helposti teknisesti päivitettävissä niiden turvallisuuden ja teknisen toimivuuden vuoksi. Ihan samaan tapaan kuin esim. älypuhelimen appit tai tietokoneen ohjelmistot tarvitsevat päivityksiä.
Helppo sisällöllinen päivitettävyys tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä, että voit jopa itse muuttaa päivittyneitä tietoja. Esimerkiksi yhteys- ja tuotetietoja ilman, että tarvitset siihen välttämättä kotisivujen rakentajaa avuksi. Kuvia ja tekstejä on myös hyvä päivittää aika ajoin.
Kumpaakin päivittyvyyttä tarvitaan, jotta hakukoneet tarjoaisivat sivujasi mahdollisimman hyvillä sijoilla tietoa etsiville.
Sisällön päivittyvyyttä saa luontevasti perustamalla yritysblogin. Blogissa tulee kuitenkin julkaista riittävän usein tai pahimmassa tapauksessa siitä on vain haittaa yrityskuvalle. Mitä blogiisi saapuva henkilö miettiikään sinne saavuttuaan ja nähdessään uusimman blogitekstin olevan jo kahden vuoden takaa? Ehkä hän miettii onko yritystä enää olemassakaan.
Tästä linkistä pääset katsomaan NeFi-blogipaketteja mikäli mietit myös blogin perustamista kotisivuillesi. Pyydä tarjous kotisivusi yhteyteen ja nauti heti alusta yritysblogin ylivoimaisia hyötyjä!
Hanki helposti päivitettävät sivut ja pysy nykyajassa!
6. Brändiäsi, yrityskuvaasi tukevat kotisivut
Kotisivuja hankkiessa on hyvä suunnitella ne vastaamaan yrityksen visuaalista ilmettä. Millainen on värimaailma, tarvitaanko logoa ja niin edelleen.
Mikäli hankintavaiheessa yrityksen visuaalinen ilme ei ole vielä selvillä niin ei se haittaa. Valitsemalla helposti päivitettävät WordPress -kotisivut voit aina päivittää ne vastaamaan yrityskuvaasi!
Yrityksen kotisivuille kannattaa lisätä linkit sosiaalisen median kanaviin mikäli sellaisia on.
Asiakaspalautteet kotisivuilla luovat luottamusta yritykseen. Positiivinen palaute ja suosittelut ovat erinomainen myynnin tuki!
Pyydä asiakkailtasi palautetta ja lupa käyttää niitä kotisivuillasi. Palautetekstejä on helppo lisätä ja päivittää myöhemmin.
Asiakas kertoo -lyhytvideot ovat myös oivallinen tapa saada asiakaskokemukset yleisön tietoon.
Mieti brändiäsi, millainen visuaalinen ilme väreineen tukee yrityskuvaasi!
7. Yhteydenotto ja ostotapahtuma ovat helppoja
Toisinaan yritysten verkkosivuilla saa tehdä salapoliisin työtä löytääkseen yhteystiedot. Mikäli ne eivät löydy helposti voi mahdollinen tuleva asiakkaasi poistua sivuilta yhteyttä ottamatta. Yhteystietojen ”piilottaminen” laskee myös luotettavuuden tunnetta.
Hyvillä kotisivuilla yhteystiedot löytyvät vaivattomasti ja yhteydenotto on mahdollisimman helppoa!
Sähköpostilla tai yhteydenottolomakkeella otettuun yhteydenottoon voi tehdä automatisoidun vastaanottovastauksen, joka vahvistaa lähettäjälle viestin perille menon.
Asiakkaalle on tärkeää tietää, että hänen pyyntönsä on toimitettu ja prosessi etenee. Elämme hektisessä maailmassa ja odotamme välittömiä reaktioita sekä vastauksia.
Mikäli sinulle tulee verkkokauppa tai muulla tavoin myyt tarjoomaasi suorilla ostoilla, esim. verkkokauppapalvelujen kautta, niin pidä mielessä helppo ostotapahtuma!
Olet nyt lukenut ohjeita kotisivujen ostajalle, mutta kuka tekee sinulle hyvät kotisivut?
NeFi rakentaa sinulle hyvät kotisivut. Katso tästä linkistä peruspakettejamme. Teemme myös muutoksia paketteihin tarpeidesi mukaan tai täysin sinulle räätälöidyt sivut. Ota yhteyttä ja selvitetään miten voimme auttaa sinua!
Hyvillä kotisivuilla yhteystiedot ovat helposti löydettävissä!
8. Kannattaako kotisivut tehdä itse?
Tähän ei ole ”kyllä” tai ”ei” vastausta. Vastaus riippuu paljolti sivujen tavoitteesta sekä omista tiedoistasi ja taidoistasi tavoitteen saavuttamiseksi. Vaikuttimena ovat myös ajalliset ja taloudelliset resurssit.
Kotisivujen rakentaminen on laaja asiakokonaisuus. Siihen liittyy sivujen muotoilu (design), sisäinen hakukoneoptimointi, hakusanat (keywords), tekstin rakenteet, kuvien optimointi, SEO-otsikko, H-tagit ja paljon muuta. Siihen sisältyy sisällöntuotanto eli tekstit, kuvat ja mahdolliset videot. Domain ja webhotelli on hankittava. Blogin alustan esim. WordPressin toiminta on opeteltava ja niin edelleen.
Opittavaa ja käytäntöön siirrettävää asiaa on paljon. Tietojen etsimiseen, opiskeluun ja oppimiseen saa helposti menemään päiviä, jollei viikkoja, ennen kuin sivut ovat avattavissa. Kaikki työ on pois omasta laskutettavasta työstäsi tai vapaa-ajastasi, jolloin sinun tulisi palautua pitääksesi tekemisesi laadukkaalla tasolla.
Internet on pullollaan oppaita ja ohjeita kotisivujen tekemiseen. Toisinaan oppaat ovat pinnallisia ja toisinaan menevät riittävän syvälle asiaan, jotta niiden avulla voi jotakin rakentaa. Niiden tietosisällöstä ei tiedä ennen kuin on kuluttanut aikaansa niitä katsomalla.
Opiskelun päätteeksi pitäisi vielä tehdäkin ne kotisivut.
Minä tein aikanaan matkablogini sivut itse. Sivut avautuivat harrastepohjalta, joten kaiken ei tarvinnut olla niin viimeisen päälle enkä ollut valmis investoimaan harrastukseen rahaa. Opiskelu ja oppiminen oli jo osa harrastusta.
Kulutin intensiivisesti lähes kaksi viikkoa matkablogin suunnitteluun, verkkosivujen rakentamisen ja kuvien muokkaamisen opiskeluun, sivuston rakentamiseen sekä parin ensimmäisen blogitekstin kirjoittamiseen. Sopivat työkalutkin piti löytää ja opetalla käyttämään.
Yrittäjänä miettisin tarkkaan mihin ajalliset resurssini laittaisin, kannustan sinuakin tekemään niin. Muista, sellaista kuin ilmainen työ ei ole olemassakaan. Aika on yrittäjän tai työntekijän yksi resurssi. Se mikä kuluu ahertaessa kotisivujen teon parissa on jostain muualta pois, esimerkiksi tuottavasta ja laskutettavasta työstä.
Katso tästä linkistä edulliset NeFi kotisivupakettien tarjoukset ja voit itse todeta onko päivä- ja viikkotolkulla tehty työ sen arvoista vai antaisitko tehtävän ammattilaisille, joilla on jo rutiinia sekä osaamista.
Minä uskon, että keskimäärin yrittäjän kannattaa ulkoistaa kotisivujen teko. Silloin ne tulevat kerralla kuntoon ja vastaavat tässä läpikäytyjä ohjeita kotisivujen ostajalle. Yrittäjä saa keskittyä siihen mistä hänelle tulee tulovirta!
Arvosta aikaasi ja luota muihin yrittäjiin, anna kotisivujen teko ammattilaisille!
Ota meihin yhteyttä ja tehdään sinulle hyvät kotisivut!

Veli Nyman
Sisällöntuottaja
Bloggaaja
040 3526 009
9. Millaiset ovat hyvät kotisivut -opasteen yhteenveto
Kerrataan vielä lyhyesti mitä olemme oppineet ja huomioineet.
1. MIETI KUKA JA MIKSI HALUAISI LÖYTÄÄ KOTISIVUSI
Lue lisää kohdasta 1. Hyvät kotisivut ovat löydettävissä
2. MIETI MILLÄ SANOILLA JA LAUSEKKEILLA SINÄ HAKISET YRITYKSESI TARJOOMAA VERKOSTA
Lue lisää kohdasta 1.1 Mitä tarkoittaa hakukoneoptimointi ja orgaaninen liikenne?
3. VERTAILE KOTISIVUJEN KÄYTTÄJÄKOKEMUKSIA JA SISÄLTÖJÄ
Lue lisää kohdasta 1.2 Mitä tarkastella löydettävyyden näkökulmasta?
4. ANALYTIIKKA AUTTAA SINUA TULEVAISUUDESSA, KANNATTAA ALOITTAA VARHAISESSA VAIHEESSA
Lue lisää kohdasta 1.2 Mitä tarkastella löydettävyyden näkökulmasta?
5. MIETI ERILAISIA VAIHTOEHTOJA KOTISIVUJEN LÖYDETTÄVYYDEN LISÄÄMISEKSI
Lue lisää kohdasta 1.3 Mitä muita mahdollisuuksia on löydettävyyden lisäämiseksi?
6. HANKI NOPEA JA VARMATOIMINEN WEBHOTELLI SEKÄ TESTATTU KOTISIVUJEN ALUSTA
Lue lisää kohdasta 2. Kävijä saa luotettavan ensivaikutelman ja hyvän käyttökokemuksen
7. HYVÄT KOTISIVUT OVAT SELKEÄT, TYYLIKKÄÄT JA TAVOITTEESEEN OHJAAVAT
Lue lisää kohdasta 3. Sivujen sisältö saa asiakkaan kiinnostumaan ja jatkamaan sivuilla
8. MYY SISÄLLÖLLÄSI, MUTTA VÄLTÄ TURHIA TYRKYTTEITÄ. PALVELE KOHDERYHMÄÄSI
Lue lisää kohdasta 4. Myyvät, verkkosivuilla on tavoitteeseen ohjaava sisältö ja rakenne
9. HANKI HELOPOSTI PÄIVITETTÄVÄT SIVUT JA PYSY NYKYAJASSA
Lue lisää kohdasta 5. Informatiiviset, selkeät ja päivittyvät
10. MIETI BRÄNDIÄSI, MILLAINEN VISUAALINEN ILME VÄREINEEN TUKEE YRITYSKUVAASI
Lue lisää kohdasta 6. Brändiäsi, yrityskuvaasi tukevat kotisivut
11. HYVILLÄ KOTISIVUILLA YHTEYSTIEDOT OVAT HELPOSTI LÖYDETTÄVISSÄ
Lue lisää kohdasta 7. Yhteydenotto ja ostotapahtuma ovat helppoja
12. ARVOSTA AIKAASI JA LUOTA MUIHIN YRITTÄJIIN, ANNA KOTISIVUJEN TEKO AMMATTILAISILLE
Lue lisää kohdasta 8. Kannattaako kotisivut tehdä itse?
Millaiset ovat hyvät kotisivut sinun mielestäsi?
Jaa kirjoitus eteenpäin kokiessasi sen hyödylliseksi! Näin autat sitä löytymään Googlen hauissa ja muutkin löytävät hyödyllisen sisällön pariin. Kiitos jaosta!
KIITOS, KUN JAAT TÄMÄN